Liblikas

Ralf kesän 2005 vaelluksella.

Vaeltajaryhmä Liblikas on innokas ryhmä nuoria miehiä, ketkä ovat aina valmiina vastaamaan eteen tuleviin haasteisiin. Mikäli ihmettelet mistä sana Liblikas tulee, se tarkoittaa perhosta eestiksi. Ryhmä on perustettu alun perin 90-luvun alussa, mutta sen nykyinen kokoonpano muodostui alun perin Sudet-vartiosta 2000-luvun alkuvuosina. Vuonna 2004 porukka sai vahvistusta kun vaeltajaryhmä Herwoton liittyi tämän TöSin eliittiryhmän riveihin.

Nykyisessä kokoonpanossa esiintyvät Olli, Ralf, Juho, Kenny, Ville ja 2007 comebackin tehneet Julius ja Mika (sarjakuvasankari Elmo Kelmu on juuri nyt lomalla). Näiden sankareiden lisäksi vanhemmat johtajat ovat aktiivisesti mukana ryhmän toiminnassa. Vaikka vaeltajaryhmän kokoontuminen on tapahtunut epäsäännöllisin väliajoin, ovat kaikki kuitenkin aktiivisesti mukana missä tahansa heille asetetussa tehtävässä.

Vaikka Liblikkaan porukan ikä alkaa mennä vaeltajaikäryhmän yli, pysyy ryhmän yhteishenki ja idea aikojen loppuun saakka.

Täyttä häkää, nenän räkää, Liblikas and hai juu flai!

Kokousaika

Liblikas kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti.