Hirfsala

Tösin vanhin vartio Ketut piti pitkään yllä lippukuntamme reipasta ja ansiokasta vartiotoimintaa. Ansioihin viime vuosien aikana on kuulunut mm. Haka-skaba-kilpailun voitto nyt jo neljättä vuotta sekä menestystä useissa partiotaitokilpailuissa. Erityisesti sijoittuminen Hiipivä Haamu -kilpailussa vuonna 2004 neljän parhaan joukkoon yli sadasta vartiosta oli mahtava suoritus. Ohjelmaan on kuulunut lukemattomien erilaisten ansiomerkkien suorittamista ja esimerkiksi vuoden 2005 joulujuhlassa esitetty, videomerkkiä suoritettaessa tehty videopätkä oli suuri menestys. 2006 vartio aloitti myös musiikillisen toimintansa, esiintymällä bändinä sekä vaeltajatapahtuma Rover '06:ssa, että TöSin ja Hespartton yhteisessä joulujuhlassa.

Kesällä 2006 Ketut suorittivat Pykällyksen, eräänlaisen vaeltajakasteen, jolloin he valitsivat vaeltajaryhmänsä nimeksi Hirfsala. Syksyllä 2006 vanhat konkarimme siirtyivät vartionjohtajiksi ja vaeltajaryhmä Hirfsala tulee varmasti pitämään Tösin lippua korkealla!

Jäsentilanne

Tällä hetkellä ryhmässä on 5 jäsentä: Miska, Leo, Olli, Joona ja Kasimir. Nuoreen vaeltajaryhmään mahtuu vielä lisää innokkaita, n. 14-vuotiaita jäseniä.

Tulevaa ja meneillä olevaa ohjelmaa

Elokuvan suunnittelua ja tekoa ympäri vuoden.

Mennyttä ohjelmaa

12. 4. 2007 klo 19-> Elokuvansuunnittelukokous

2.-4. 3. 2007 : Vaeltajatapahtuma HeLähdys: Vaeltajaryhmä piti hauskaa huisin jännällä Martti Koiviston suunnittelemassa vaeltajatapahtumassa.

26. 2. 2007 klo. 17:00 : Lettuilta: Pidettiin hauskaa räiskäleitten parissa

Ketut