Kolo
Kolomme sijaitsee Töölön sydämessä Töölöntorin välittömässä läheisyydessä osoitteessa Töölönkatu 34. Käytössämme on 5-huoneinen kellari, jonka kätköissä pääosa toiminnastamme järjestetään. Yksi huoneista on sisarlippukuntamme Hesparton käytössä, muut Töölön Sinisillä. Tilat omistaa taloyhtiö, ja vuokranmaksusta vastaa taustayhteisömme Töölön Seurakunta. Kokoushuoneiden lisäksi kololta löytyvät monipuoliset varasto- ja saniteettitilat.

Historia
Taipaleensa alkuvaiheessa Töölön Siniset kokoontui Töölön kirkon tornihuoneessa, jonka seurakunnan silloinen kirkkoherra oli järjestänyt lippukunnan käyttöön. Sodan jälkeen tilat kävivät kuitenkin ahtaiksi jäsenmäärän voimakkaan kasvun myötä, joten ajankohtaiseksi tuli uusien tilojen hankkiminen. Sopivat tilat löytyivät Töölönkadulta, ja vuonna 1954 sai lippukunta muuttaa uuteen osoitteeseen. Töölönkadulle muutto merkitsi käännekohtaa lippukunnalle, koska uudella kololla oli reilusti enemmän tilaa toimintaa varten. Uuden osoitteen sisustuksesta vastasivat Tösin omat pojat Heikki Castren, Antero Roini, Erkki Wirta ja Touko Neronen. Heidän kättensä jälki näkyy kololla edelleen; vanha sisustus on tänäkin päivänä hyvässä kunnossa. Vuosien varrella koloa on remontoitu ja huoneita järjestelty paremmin toimintaa palveleviksi. Viimeisimmät korjaustyöt ovat syksyltä 2005, jolloin sudenpentuhuoneen lattia sai uuden maalipeitteen, ja keväältä 2007, jolloin Kolon sähköjärjestelmä uusittiin. Lisäksi kesällä 2006 uusittiin portikäytävään johtava ulko-ovi . Kolon tämänhetkisessä sisustuksessa elävät vanhat perinteet ja nykyhetken vaatimukset rinta rinnan tehden tiloistamme erittäin tarkoituksenmukaiset. Vuosien varrella on tösiläistä partiotoimintaa tehty Töölönkadun ohella myös osoitteissa Ilmarinkatu 2, Fredrikinkatu 66 ja Eteläinen Hesperiankatu 34.
Huoneiden esittely
KomuuttiKomuutti on johtajiston oma tila, joka on pyhitetty suunnittelulle, valmistelulle ja muulle toiminnan kannalta tärkeälle tekemiselle. Lippukunnan hallitus ja vaeltajaryhmät kokoontuvat useimmiten komuutissa, samoin kesäleiri- ja muut suunnittelukokoukset pidetään täällä. Varustukseen kuuluu mm. tietokone, kokouspöytä, radio, laajakaistayhteys ja vinyylilevysoitin! |
![]() |
KanttiKantti on ahkerassa käytössä oleva kokoushuone, jota käytetään pääasiassa vartioiden kokouksiin. Huoneeseen siirrettiin vuonna 2004 kommuutista suuri kokouspöytä, jonka ansiosta kantin käyttömukavuus lisääntyi huomattavasti. Huoneen erikoisuuksiin kuuluu Hirsalan karttaa esittävä fresko. |
![]() |
PyöreäPyöreän pöydän huone on saanut nimensä huonetta hallitsevasta komeasta pyöreästä kokouspöydästä. Huone on pääasiassa Tösin vartioiden käytössä. Pyöreän pöydän huoneesta löytyy myös Tösin hieno solmutaulu, jolle on kerätty 134 tärkeintä solmua. Huoneen sisustus on pääpiirteissään samanlainen kun kolon valmistuessa vuonna 1954. | |
Hespartto-huoneHespartton huone on sisarlippukuntamme käytössä. Siellä sijaitsi aikaisemmin Tösin toimisto, joka Hesparton otettua huoneen käyttöönsä siirrettiin nykyiselle paikalleen. | |
SudenpentuhuoneSudenpentuhuonessa järjestetään nimensä mukaisesti pääosa sudenpentujen kokouksista. Huoneen kalustukseen kuuluu mm. 1800-luvulta peräisin olevat tammitynnyrit, joita käytetään istuimina. Sudarihuoneessa pidetään myös lippukunnan vuosikokoukset. | |
Arkisto (ent. toimisto)Arkistossa säilytetään lippukunnan kirjanpitoa ja muita hallintoon liittyviä papereita. Arkiston monipuoliseen varustukseen kuuluu mm. laminointilaite. | |
VarastotVarastoissa säilytetään lippukunnan käytännön toiminnan kannalta oleellisia varusteita, kuten telttoja, kamiinoita, työkaluja ja retkikeittimiä. Varastohuoneita on yhteensä kolme. |
![]() |


